lauantai 28. marraskuuta 2015

Huomioita Australiasta

Puhelimen laskuri kertoo tänään aika karun totuuden.
Tasan puolet mun ajasta Australiassa on tänään kulunut. Edelleen paniikki siitä, että en kerkeä näkemään tarpeeksi on suuri, mutta toisaalta nyt kun alkaa olla enemmän päiviä takana kuin edessä oon jollain tavalla antanut itelleni luvan ikävöidä myös kotiin. Eniten oon kuitenkin onnellinen siitä että reilu neljä kuukautta sitten vain muutama päivä ennen Ruisrockia päätin pistää profiilin Au pair World -sivustolle pystyyn ja löysin ihan parhaan kakkosperheen toiselta puolelta maapalloa.

Sen kunniaksi päätinkin listata vähän huomioita maailman suurimmasta saaresta ja sen outouksista. Nää on tietysti vaan mun kokemuksia ja Suomen ja Aussien eroja vois listata loputtomiin, mutta tässä muutama mun lemppari:



1. Lyhenteet. Ei oo sellasta sanaa mitä aussit ei vois lyhentää. Osa on ihan järkeviä, osa on taas ihan yhtä pitkiä kuin ne alkuperäisetkin sanat. Kaikista järkyintä on ehkä se kuinka hyvin nää lyhenteet ja muut aussien ihan omat sanat on tarttunu mun sanavarastoon...
Esimerkiksi:
  dinner - dinnie
  afternoon - arvo
  barbeque - barbie
  christmas - chrissy
  mosquito - mossie
  registration - rego (tähän kohdattiin mm. juoksukilpailussa kun yritettiin löytää ilmottautumispiste, heh)

2. Kengurut. Ausseihin saapuessani aattelin, että kenguruita näkis maaseudulla ja kaukana asutuksesta... I wish. Täällä missä asun kenguruita on ihan riesaksi asti. Siinä missä Suomessa pelätään hirvikolareita, niin täällä ei suositella ajamaan tiettyyn aikaan päivästä koska kengurut on siihen aikaan aktiivisimpia. Ihmisillä on myös autoissa kengurupuskureita, jotka estää vahingot auton etuosassa, (ei jos vaan) kun törmätään kenguruun...




3. Kenkäpolitiikka. Välillä näillä on kengät jalassa sisällä ja yhtäkkiä taas ei. Oon kovasti yrittänyt tajuta tän logiikan, mutta ei oo ainakaan vielä auennut. Sen lisäksi on ihan ok mennä ruokakauppaan paljain jaloin tai ulos syömään pukeutuen muuten siististi mutta laittaen varvastossut jalkaan.

4. Autoilu. Tästä oonkin kirjottanut jo aikasemmin. Liikennesäännöt on osittain tosi erilaiset kuin Suomessa, mutta käytöstavoissa aussit voittaa kyllä suomalaiset ihan 6-0. Täällä kukaan ei tunnu ottavan liikenteessä törttöilijöistä yhtään niin paljon kuumaa kuin Suomessa, minkä toivon tarttuvan myös vähän edes muhun.



5. Kauppojen aukioloajat. Vaatekaupat menee meillä täällä Canberrassa arkisin kiinni klo 17.30. Kyllä, 17.30!! Tähän poikkeuksen tekee perjantai, jolloin kaupat menee kiinni vasta yhdeksältä kiinni ja ihmiset on ihan innoissaan shoppailemassa. Sen sijaan isot ruokakaupat on yleensä puoleenyöhön auki ja Target- ja KMart- tavaratalot on auki joko 24/7 tai "vaan" puoleenyöhön saakka. Koska kyllä, saatanhan tajuta kello kolme aamuyöllä, että tarvitsen ehdottomasti uusia laseja tai vaikka uuden maton.



6. Ruokailu. Tai lähinnä lounas. Kaikki syö lähes poikkeuksetta lounaaksi voileipiä, jotka on tottakai tehty siitä kaikista valkoisimmasta paahtoleivästä. On myös ihan ok syödä joka aamu aamupalaksi paahtimessa lämmitettäviä pannukakkuja nutellalla. Näillä ei myöskään kenelläkään näytä olevan niinkin tarpeellista asiaa kuin juustohöylä, mutta sen sijaan kaikkeen muuhun on joku laite.

7. Joulukoristeet. Täällä jouluvalot on tarkotus sytyttää kesän ensimmäisenä päivänä eli 1.12. On kuitenkin ihan ok kantaa marraskuun puolessavälissä kuusi sisään ja sytyttää jouluvalot, jotka toimii muuten aurinkovoimalla. Olin lievästi sanottuna vähän hämmentynyt, mutta alkujärkytyksen jälkeen tälläiselle jouluihmiselle tää on kyllä ihan luksusta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti