tiistai 29. maaliskuuta 2016

Roadtrip part 5 - Brisbane


Hieman on blogin päivittäminen nyt kotiinpaluun jälkeen jäänyt. En tiedä johtuuko se ajanpuutteesta vai siitä että Suomeen paluu on ollut aikamoinen kulttuurishokki. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva roadtripin viimeiseltä pysähdyspaikalta, Brisbanesta. Kiertelin kaupunkia kahden päivän verran jonka jälkeen lensin takaisin Canberraan ja opin muun muassa sen, että passia ei tarvitse olla saati näyttää kenellekään Australian sisäisillä lennoilla. Pelottavaako, no kyllä! :D

Brisbane, tai kotoisammin Brissy, oli kaupunki mun makuun. Vilkasta, mutta silti kaikki toimii hyvin samalla rennolla aussifiiliksellä kuin rantakaupungeissakin. Nähtävää olisi varmasti ollut paljon enemmänkin, mutta kahden päivän kiertelyllä luulen että näin pääpiirteittäin kaiken ehdottomasti näkemisen arvoisen. Mainittakoon kuitenkin, että toisena päivänä kävelin päivän aikana 20 kilometriä joten varmasti useammallekin päivälle olisi reilusti tekemistä jos ei ihan koko päivää jaksa kävellä ympäri kaupunkia :D

lauantai 20. helmikuuta 2016

Roadtrip part 4 - Byron Bay


Byron Bay tunnetaan hippikaupunkina, joka on täynnä reppureissaajia. En tunnista itteäni minään hippien hippinä, mutta mulla oli reppu ja reissasin sen kanssa pitkän viikonlopun.

..ja rakastin Byron Bayta.

Byronilla oli niin helppoa. Ihmiset oli jotenkin vielä iloisempia ja rennompia kuin ausseissa yleensä, jos se on ees mahollista. Terveellistä ruokaa ja ihania vaatteita oli tarjolla joka kulman takana...mitä muuta voi 20-vuotias tyttö rantakaupungilta toivoa? ;) Valitettavasti olin Byronilla vaan kaks yötä, siellä oisin ehdottomasti viihtynyt pidempäänkin. 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Roadtrip part 3 - Coffs Harbour & Urunga Lagoon


Coffs Harbourilla surffattiin, syötiin hollantilaisia pannukakkuja, hypättiin mereen laiturilta 7 metrin korkeudesta, tehtiin päiväreissu kuvankauniille Urungan laguunille, vietettiin uutta vuotta, käytin ihan liikaa rahaa Yogurtlandiin, maattiin rannalla ja altaalla sekä pelattiin sisällä Unoa, kun ulkona sato kaatamalla. Oltiin Coffsilla yheksän yötä, jonka jälkeen olikin aika palata kotiin. Paitsi että mulle ei kahden ja puolen viikon matkustaminen riittäny, vaan kun muut lähti ajamaan kotiin mä hyppäsin bussiin kohti pohjoista reissatakseni vielä viis päivää yksin.

Roadtrip part 2 - Gold Coast


"Australian kultarannikko" oli seuraava pysähdyspaikka sateisen Port Macquarien jälkeen. Siellä vietin myös ensimmäisen joulun Suomen ulkopuolella... jos sitä jouluks voi kutsua. Joulupäivä oli tosi ihana (siitäkin huolimatta, että lapset heräs viideltä avaamaan lahjoja), mutta ei se kyllä joulukuusta ja lahjoja lukuunottamatta tuntunut millään tavalla joululta. Jouluaattona ei vielä joulua huomioitu millään tavalla ja joulupäivänä oikeastaan ainoastaan iso lounas muistutti joulusta kalkkunoineen ja kinkkuineen. Ens jouluna alotan varmaan jouluvalmistelut jo lokakuussa..nimimerkillä jouluihminen isolla J:llä!

Gold Coast oli täynnä selkeästi rikkaampia ihmisiä ja turisteja. Veneajelulla kanaaleita pitkin näkyi niin hulppeita taloja, että hieman alkoi houkuttamaan lottoaminen itse kutakin :D Surfers paradisessa ei tullut käytyä, mutta hieman eri kohdassa ihan samalla hiekalla Broadbeachin rannalla käytiin useampaankin otteeseen nauttimassa lämpöisestä merestä ja vaaleasta hiekasta aina sadekuurojen välissä.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Roadtrip part 1 - Newcastle

Kuusi eri kaupunkia, muiden nurkissa nukkumista, takapuolen puutumista autossa, ihania ihmisiä, unohtumattomia hetkiä, hysteeristä naurua, monsuunisateita, paahtavaa aurinkoa, uusia ja vanhoja ystäviä, surffausta sekä Australian itärannikko. Näistä koostui mun kolmen viikon kesälomareissu hostperheen kanssa. Kuvia on aivan järkyttävä määrä, joten aattelin jakaa niitä muutamaan eri postaukseen.

Tässä siis kuvia ensimmäisestä paikasta jossa pysähdyttiin! Oltiin Newcastlessa kaksi yötä ja puolessa välissä alkoi satamaan kaatamalla...ja sitä sadetta riittikin sitten melkein koko seuraavaksi viikoksi. Tästä syystä seuraavasta pysähdyspaikasta, Port Macquariesta, ei oo yhden yhtä kuvaa vuokra-asunnon ulkopuolelta - hups :D