maanantai 31. elokuuta 2015

isä olen täällä maailman toisella puolen





Täällä ollaan, safe and sound!

Fiilikset on edelleen erinomaiset ja nyt kolmantena päivänä alan pääsemään pikkuhiljaa mukaan tähän aussilaiffiin. Kävin ajamassa tänää mun autoa ekaa kertaa ja huhhuijaa... Ei ollu yhtään niin pelottavaa ku mitä luulin, mutta sitäkin hullumman tuntusta!! Koko ajan oli sellanen fiilis että osun kaikkeen sen auton vasemmalla puolella :D Eiköhän toi ajaminen kuitenki tosta varmene ku pääsee ajamaan muutamaan otteeseen ja onneks tyttöjen koulu on 5 minuutin ajomatkan päässä joten ei ainakaan alkuun tarvii mitään hirmupitkiä matkoja ajella. Täällä ajetaan kyllä niin erilailla ku Suomessa.. liikenneympyrässä käytetään vilkkua samalla tavalla ku normaalissa risteyksessä ja ajonopeudet on jotain ihan kauheeta; keskellä asuinaluetta nopeusrajotus saattaa olla 60km/h ja alin nopeus missään on 40km/h.

Täällä on vielä tosi kylmä (nojoo, 14 astetta...) joten lyhythihasista paidoista ym ei voi vielä haaveillakaan :D Luojan kiitos pakkasin villasukat mukaan koska nää talot on ihan tajuttoman kylmiä! Suomessa on tottunu siihen, että vaikka ulkona ois -25 niin sisällä on aina lämmin - en tajuu miten nää ei oo täällä sisällä ihan jäässä!! Ootan niin sitä, että alkaa lämpenemään eikä tarvii hytistä kylmästä sisälläkin! :D

lauantai 29. elokuuta 2015

Jännittääkö?

"Miten sä uskallat lähteä?"
"Et yhtään pidemmälle sitten keksinyt lähteä. Jännittääkö?"
"Miten sua ei Sanni yhtään jännitä!?"
"No? Jännittääkö jo?"
"Entä nyt? Jännittääkö??"

Todella moni kysy multa ennen lähtöä noita kysymyksiä ja ihmetteli miten mua ei yhtään jännitä lähteä toiselle puolelle maapalloa. En oikeestaan tiennyt mitä mun ois pitänyt jännittää. Mua odottaa ihana, rento perhe Australiassa, kieli on tuttu ja samalta aikavyöhykkeeltä löytyy jo mua ennen lähtenyt ystävä.

Jos multa nyt kysyttäisiin että jännittääkö, niin en vois rehellisesti vastata, että yhtään ei jännittäis. Nyt täällä Singaporen kentällä jatkolentoa ootellessa on pakko myöntää, että vatsassa alkaa pikkuhiljaa olla muutama perhonen. Ehkä mulla on täällä yksin istuessa ollut aikaa löytää se kadoksissa ollut jännitys, sillä vielä Helsinki-Vantaalla jännityksestä ei ollut tietoakaan, vaikka kyyneleitä oli kyllä enemmän kuin laki sallii :D En mä vieläkään tiedä mitä tässä pitäis jännittää, mutta silti vähän jännittää...haittaaks se?

Matkaa on takana nyt suunnilleen 17 tuntia ja 9 tunnin päästä pitäis näyttää ees vähän vähemmän zombielta, että mun hostperhe ei iha järkyty kun tapaa mut kunnolla ekaa kertaa Sydneyn lentokentällä. Saa nähdä miten onnistuu ;D

Viikko sitten nostettiin malja (tai muutama) mun lähtemisen kunniaks <3


Tästä tuli nyt turhaakin turhempi tynkä alotuspostaus, mutta kestäkäämme se yhdessä (jos tätä lukee ees kukaan) :D

Kiitti, kuitti ja hyvää yötä Singaporesta!