Jännittääkö?

"Miten sä uskallat lähteä?"
"Et yhtään pidemmälle sitten keksinyt lähteä. Jännittääkö?"
"Miten sua ei Sanni yhtään jännitä!?"
"No? Jännittääkö jo?"
"Entä nyt? Jännittääkö??"

Todella moni kysy multa ennen lähtöä noita kysymyksiä ja ihmetteli miten mua ei yhtään jännitä lähteä toiselle puolelle maapalloa. En oikeestaan tiennyt mitä mun ois pitänyt jännittää. Mua odottaa ihana, rento perhe Australiassa, kieli on tuttu ja samalta aikavyöhykkeeltä löytyy jo mua ennen lähtenyt ystävä.

Jos multa nyt kysyttäisiin että jännittääkö, niin en vois rehellisesti vastata, että yhtään ei jännittäis. Nyt täällä Singaporen kentällä jatkolentoa ootellessa on pakko myöntää, että vatsassa alkaa pikkuhiljaa olla muutama perhonen. Ehkä mulla on täällä yksin istuessa ollut aikaa löytää se kadoksissa ollut jännitys, sillä vielä Helsinki-Vantaalla jännityksestä ei ollut tietoakaan, vaikka kyyneleitä oli kyllä enemmän kuin laki sallii :D En mä vieläkään tiedä mitä tässä pitäis jännittää, mutta silti vähän jännittää...haittaaks se?

Matkaa on takana nyt suunnilleen 17 tuntia ja 9 tunnin päästä pitäis näyttää ees vähän vähemmän zombielta, että mun hostperhe ei iha järkyty kun tapaa mut kunnolla ekaa kertaa Sydneyn lentokentällä. Saa nähdä miten onnistuu ;D

Viikko sitten nostettiin malja (tai muutama) mun lähtemisen kunniaks <3

Tästä tuli nyt turhaakin turhempi tynkä alotuspostaus, mutta kestäkäämme se yhdessä (jos tätä lukee ees kukaan) :D

Kiitti, kuitti ja hyvää yötä Singaporesta!